23.6.09 -Tiistai
Päivitellään nyt tilannetta. Eli sivuillamme tuntuu riehuvan Troijalainen ja ongelman kimpussa on tässä viikon päivät oltu. Vähän näyttäisi laantumista olevan tiedossa eli Viruksen ei enää pitäii kiusata sivuja. Myös Foorumi oli alhaalla koska Virus sotki Index koodia ja vähän muutakin mutta ongelman pitäisi nyt olla pois päiväjärjestyksestä.
Sain mökillä ollessamme aika makita kuvia Nellistä ja laitetaan niitä nyt tähän muidenkin ihailtavaksi. Ronjasta on myös päivitetty kuvia sekä Galleriaan että myös omille sivuilleen..myös suunnitelmat sivuille on päivitetty kuvat. :)

16.6.09 -Tiistai
Niin on aikaa vaan kulunut viime päivityksestä. Olimme Tampereella näyttelyissä ja sieltä tulikin ihan hyvät tulokset. Ronja valmistui Championiksi ja Veera sai molempina päivinä EX 1 Vili Lauantaina hienosti EX 1 ja TPP!
Ronjalla on tässä ollut yksi kiimakin jo välissä ja neiti tuntuu nyt kärsivän jo noista kiimoista koska paino on tippunut puoli kiloa ja neiti rimppakinttu painaa enää 4 kiloa. Olemmekin sopineet että Ronja menee seuraavasta kiimasta sitten Tarzanin luokse..josko se nyt sit kiimailee vielä kesän aikaan uudelleen. :) Jos ei muuta niin on sen pää ainakin kasvanut tänä aikana, mielestäni poskia on tullut ja pää leventynyt muutenkin ja nyt se näyttää jopa kolmiolle eikä ole imuposkia. ;D
Ps: Kuvia Ronjasta löytyy taas täältä! PPs: Foorumimme on jostain syystä nyt kaatunut mutta asialle tehdään tänään jotain. :)

12.5.09 -Tiistai
Hyvää Syntymäpäivää Ronja!!
Niin se vaan aika kuluu ja Ronja täytti vuoden -Sunnuntaina äitienpäivänä. :) Onnea vaan muillekkin Kukka-pentueen lapsosille -pian Nelli äippä täyttää jo Kuusi vuotta ja hienossa kunnossa tuntuu neiti olevan, vielä ei ole leikattu tyttöä ja painoa on tällä hetkellä jopa reippaat 4.6 kiloa. Kesäkuussa Nelli pääsee sitten viettämään rauhallisia kastraatti päiviä.
Näin sitä vaan mennään ja valmistaudutaan viikonlopun näyttelyihin tässä samalla. Pesut on nyt pesty ja Ronja on kyllä aivan yhtä lyhkäsessä turkissa kuin RUROKissakin mutta eipähän tuo ketään tunnu haittaavan. Vähiten varmasti Ronjaa! ;)
Ihan mukavat tuomaritkin meidän likat sai että sikäli ei ole valittamista.. Ronjalle on Lauantaina: Geir Edvardsen ja Sunnuntaina: Tellervo Kass Veeralla Lauantaina : Tellervo Kass ja Sunnuntaina: Anne Köhn. Saapa nähdä miten meillä menee..Veera ainakin oli kasvanut ihan hirjasti ja painoakin alkaa pikkuneitillä olemaan lähemmäs 3 kiloa.
 Nelli vielä 5-vuotiaana ja Ronja 1-vuotias neito.
28.4.09 -Tiistai
Rurok on nyt mennyt ja jestas miten tää kasvattaja on pyörällä päästään vieläkin. Veeralla oli hieno ensiesiintyminen, hän sai paljon paljon kehuja ja olin TODELLA positiivisesti yllättynyt neitin näyttely käytöksestä. Siellä hän nukkui Ronjan kanssa häkissa ihan pitkin poikin ja otti tosi lunkisti koko näyttelyn ekan tunnin adhd kohtauksen jälkeen. ;)
Ronjan kanssa käytiin Veikon (oppilaana mukana Mira Fonsen) tuomaroitavana ja tää neiti sitten yllätti ihan totaalisesti. Poissa oli Surokin näyttelyissä esiintynyt kiukkuinen likka ja tilalle tuli aivan loistavasti esiintyvä kaunotar! Ronja vei kyllä Veikon ja Miran sydämmet ja voitti serti kilpailijansa ja pojatkin siinä sivussa. Paneeliin en kyllä olisi uskonut että turkiton teini pääsee mutta niin vain pääsi ja Seitsemän tuomarin neljä ääntä ratkaisi Ronjalle vielä BIS -voiton!! Kyllä mä oon niin iloinen -tulihan se vihdoin vaikkakin en todella osannut odottaa sitä juuri nyt kun tyttö on niin kesken kun olla ja voi, sertin hakuun mentiin mutta bunuksia tuli kyllä roppa kaupalla mukaan. Seuraavaksi odotellaankin sitten Pirokin näyttelyjä, tuskin samanlaista menestystä sentään tulee mutta josko nää meidän nuorimmaiset Vili ja Veera toisi bonuksia tällä kertaa. ;)

17.4.09 -Perjantai
Näyttelyihin ollaan ilmoittauduttu Veeran ja Ronjan kanssa, ensimmäisenä etappina ensi viikonloppuna järjestettävä RUROKin näyttely jonne osallistumme tyttöjen kanssa Suununtaina. Tuomareina meille toimivat (varmaankin) Flavia Capra ja Veikko Saarela, se kumpiko on kummallekko on arvoitus vielä koska tässä vahvarissa näyttäisi olevan painovirhe ja VII -ryhmää ei ole ollenkaan ja VIII on taas annettu kahdelle yllä mainitulle henkilölle. ;D Toivotaan Veeralle Saarela ja Ronjalle Capra.
Ronja se vaan kasvaa jytistää ja kiusaa Oonaa aina vaan.. täytyy alkaa harkita vakavasti tuota Oonan luovuttamista eteenpäin, ei tästä tule mitään kun toinen pelkää Ronjaa ja Nelliä niin paljon. Jos jollain olisi hyvä ja rauhallinen lemmikkikoti tarjolla niin laitathan meiliä minulle. Oonan annan mielelllään kastraattien seuraksi eli en minnekkään missä harrastetaan kasvatusta, Oonan pää ei tunnu kestävän pentuja ja vielä vähemmän kiimailevia naaraita.

10.4.09 -Perjantai
Pennut lähti kotoa ja asuvat nyt kaikki uusissa kodeissaan, Veera lähti viimeisenä uuteen kotiinsa Marian luokse ja toivottavasti neiti tulee jatkamaan Nellin ja Puman linjoja tulevaisuudessa. Toivotan onnea uusille omistajille, pitäkäähän hyvää huolta meidän kasvapalleroista!
Kävin tuossa aikaisemmin näyttelyissä..Turussa olin turistina ja katsomassa Puman poikia Lenniä ja Leeviä. Täytyy molemmista pojista sanoa että herranjestas miten komeita poikia..todella kauniit päät molemmilla ja ihanat kropat. Tulee varmasti isoja noista pojista! Pojille tuloksena molemmilta päiviltä: Leevi: Ex 1 , TP Lenni: Ex 1 ja VP
Urkissa kävästiin Laran kanssa, neitiä pelotti kamalan paljon ja asiaa ei auttanut yhtään vieras ihminen. Mutta reippaasti neiti kuitenkin oli ja ja sai sertinsä. :) Kamala kiima Laralle iski siellä kollien hajussa. Sama huuma iski meidän Ronjalle, sen että ehdin näyttelyistä kotia niin neiti ulvoi kuulema täällä ku viimestä päivää. ;D Koitetaan nyt pari kuukautta vielä sietää tota huutoa, vielä olisi tarkoitus käväistä Rurokissa ja Pirokissa ennenkuin heittäydytään mammalomille. :)
16.3.2009 -Maanantai
Uudet sivut ovat nyt valmiit! Jeeeii..sain ne vihdoinkin kirjoiteltua valmiiksi ja saimpahan tehtyä Englannin kielisenkin version samalla. Jotain uusia sivuja on vielä tulossa ajan kanssa, lähinnä pentueet sivuille..jahka saan sieltä omistajilta uusia kuvia *vinkvink*.
Muksut vaan kasvaa kovasti ja nythän ne ovatkin jo 10 -viikkoisia. Kolme viikkoa vielä ovat seuranamme täällä ja sitten tuleekin siirtyminen uusiin koteihin. Noo..kaikki aikanaan, me käytiin jo rokotuksillakin ja kaikilla oli kaikki kunnossa. :) Autossa oli melkoinen mekkala ..lähinnä kiitos Veeralle joka piti sellaista konserttia yllä että oli tärykalvot kovilla, onneksi rauha palasi maahan kun oltiin vähän aikaa ajeltu. ;D Uusia kuvia on sitten taas Galleriassa ja Pennut sivuilta on hävinnyt viimeisin pentue. Tämä siksi että Galleriasta löytyy samat kuvat kuin sivuiltakin ja toisaalta kaikki pennut on varattu ja siirretty kuitenkin pentueet-sivuille.

2.2.2009 -Maanantai
Pennut ovat jo Neljän viikon ikäisiä palleroita, ja jestas miten loistavia tyyppejä. Kaikki ovat jo vähän maistelleet märkäruokaa mutta aikas nihkeästi tuntuvat syövän.. noo hiljaa hyvä tulee. Samme tänään toivottavasti uuden satsin ruokaa Saksasta, pääsevät maistelemaan pikkuiset muutakin kuin jauhelihaa ja Royalin pentuvuokia.
Kävimme muuten viime viikonloppuna näyttelyissäkin. Ronja oli mukanamme ja sai EX 1 mutta siinäpä se, tuomarin mielestä vähän kaikki oli pielessä joten värin paras valinnoissa tiputtiin heti pois. No kyllähäån mä sen tiesinkin koska Ronja on nyt aika teini kunnossa, laihtunutkin on kun kiimat vähän vaivaa toista mutta nyt on aloitettu pillerikuuri ja katsotaan jos neiti taas alkaisi kasvamaan. Hyvän kokoinen tyttö on vaikkon laihtunut sillä 4.0 kiloa näyttää vaaka vaikka viimeisen kuukauden aikana on ollut jo kaksi kiimaa. :)

4.1.2008 -Sunnuntai Pennut sitten syntyivät eilen aamulla. Nelli oli koko yön hermostunut ja malttamaton ja sitten aamulla kun heräsin niin alkoi tulla supistuksia. Ei ole Nelli tuossa ajassa koskaan aikaisemmin suoriutunut tehtävästään vaan aina on se viisi-kuusi tuntia tehty pentuja mutta nyt mentiin parissa tunnissa koko helahoito läpi. Kauniita hopea lapsia sieltä tulikin, yksi ilman valkoista ja loput sitten valkoisen kanssa. Nyt Mamma lepäilee lapsiensa kanssa pesässä ja hyvin näille lapsille tuntuu ruoka kelpaavan..tosi tasaista sakkia. :) Pentusivuilla kuvia lapsista ja pennuilla on oma Galleria josta voi käydä katsomassa 'välipäivien' kuvia.
26.12.2008 -Perjantai
Täällä on hyvin rauhallista vielä toistaiseksi. Nellin massussa käy kyllä kuhina mutta tyttö itse on hyvin rauhallinen ja tuntuu nautiskelevan tiineydestään. :) Muutkin kissat jaksavat hyvin, Ronja kasvaa kovaa kyytiä ja kastraatti tytsit nauttivat kastraatti päivistään. :) Katsotaanhan tuoko uusi vuosi meille hopealauman tullessaan. ;)
21.12.2008 -Sunnuntai
Joulukiirettä pukkaa mutta sain aikaiseksi julkaista uuden ulkoasemme. Jotain uudistuksia on tehty ja tietty kaikkien kissojen sivun on päivitetty ajan tasalle, myös näyttelytulokset pitäisi nyt olla ajantasalla ja kuvagalleriaankin pääsee nyt helposti linkin kautta. :) Nelli möhkömassu senkin pullistuu vaan, kyllä mä uskon nyt että siellä kolme on..joskin suhteellisen toispuoleinen tuo massu rouvalla näyttäisi olevan. Jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää..josnkun kuviottoman voisin haluta kyllä..mutta kaikki käy..kunhan ovat isoja ja terveitä pentuja. :)
http://www.slytigers.kuvat.fi/kuvat/Kissa+kuvat/Tyt%F6t/Nellin+Tiineys/16.12.2008/.
|