Tiineyspäiväkirja

4.5.08 Sunnuntai

Täällä sitä kärvistellään vielä Nellin kanssa, maha kasvaa hirvittävää tahtia ja tätä mammaa hirvittää aina vaan. Nelli on alkanut etsiä passelia pesää itselleen, tuntuu tuo vaatekomero olevan se "paras" mutta kyllä neiti ihan itsekseen hakeutuu jopa sinne häkkiin minkä minä olen hankkinut ja rouvalle nätiksi sisustanut.

Vielä Nelli tahtoisi valjas ulkoilua harrastaa ja nämä lämpimät kesä säät ei kyllä ole ainakaan edesauttanut asiaa, nooh mutta mikäs se on neitin kanssa vielä ulkoilla joskin tähän viikkoon loppui kyllä ulkoilut. Tässä aletaan olla niin lähellä laskettua aikaa etten halua sen suhteen ottaa mitään riskejä. :)

Viimeiselle viikolle lähdemme siis hyvinkin jännittyinen "jäsenin", mutta luottavaisesti kuitenkin. Jos joku meillä synnytyksen on tähän asti tyylillä hoitanut niin se on kyllä Nelli. ;)

27.4.08 Sunnuntai

Nelli senkun paisuu ja paisuu, ruokaa menee monesti päivässä hyvin pieniä annoksia. Meidän oma ihmisille tarkoitettu vaaka näyttää yli 6 kiloa, eli kyllä tässä alkaa kammottamaan jo millaisen jengin se sieltä ulos saakaan. :D Pennut tuntuu olevan hyvinkin vilkasta sorttia, kyljissä käy kuhina kun ipana lauma pitää pirskeitään vatsassa.

Tässpä neitin kuvat..vielä ois, no parisen viikkoa.

20.4.08 Sunnuntai

Nellin massu senkun paisuu ja paisuu vaan, nyt painetaan reilusti yli 5 kiloa.

Pennut tuntuu välillä möllykköinä kyljissä ja molemmilla puolen on tuntunut kaksi pentua, toisaalta Nellin koko antaa kyllä osviittaa isommastakin pentueesta mutta mä olen HYVIN tyytyväinen ihan kolmikkoon/nelikkoon. Ruokaa saa olla jatkuvaan antamassa ja nyt tuntuu pienet annokset tekevän hyvin kauppansa.

Tässä vielä neiti muhkusta kuvia joista kaksi alinta on uudessa pentupesässä kuvattu!

13.4.08 Lauantai

Nellin massu alkaa pyöristyä ihan nätisti ja massu pistääkin jo vähän silmään. Tytteli painaa nyt 4.835kg että ihan kivat lukemat, astutuksesta lihonnut kivasti ja vielähän tuota olisi jokunen viikko odotettavaa. Ruoka tekee myös kauppansa hyvin, lihat menee alas sellaisella kyydillä ja neiti käy kyllä syömässä kaikki jämätkin Essiltä ja Oonalta mitä jää.

Nellin aiempiin tiineyksiin verraten osaisin veikata sitä neljää pentua edelleen, painonnousu on hyvin samanlaista ja massun koko samanlainen kuin aimpienkin tiineyksien aikana. :)

Ohessa vielä jokunen kuva neitistä Keskiviikolta kun neiti köllötteli auringon otossa keittiön pöydällä.


Kaikenlainen kopiointi näiltä sivuilta on ehdottomasti kielletty! Layout: Hanne Lankinen 04/08